Jazzanovan perustajajäsen Alex Barck kertoo, miksi DJ:t ovat hurahtaneet gourmet-ruokaan. Keskustelu kaukaisista maista, oudoista aterioista ja väsyneistä luista.

Berliinin Kreuzberg, Maybachufer-katu. Tapaan Alex Barckin, kansainvälisesti tunnetun berliiniläisen DJ- ja tuottajakollektiivi Jazzanovan kärkihahmon, kesäisenä torstai-iltana puhuaksemme hyvästä ruoasta. Keskustelu käydään tietenkin ravintolassa. Barck ehdottaa japanilaista Life-ravintolaa, joka avattiin muutamaa viikkoa ennen haastattelua. Siitä on jo tullut sisäpiirin suosikki Berliinin ravintolamaailmassa. Barck tuntee ravintolan ja on tuttu myös omistajan kanssa, joten voimme luottaa siihen, että ruokapuoli on täksi illaksi hoidettu.

Menestyvät DJ:t ansaitsevat hyvin, joten he syövät kalliissa ravintoloissa ja heistä tulee automaattisesti ruokaintoilijoita, näinhän se menee?
Tämä teoria ei päde minuun, koska välttelen kalliiden ravintoloiden asiakaskuntaa. Sen sijaan, että he puhuisivat illalliskumppanilleen, he tuijottavat lautasiaan kuin koira palloa (nauraa). Asia on ennemminkin niin, että DJ:nä on aina tien päällä jossain päin maailmaa, joten loppujen lopuksi sitä pyrkii automaattisesti syömään hyvin. Työ on rasittavaa, joten on tärkeää varmistaa, että saa tarvitsemansa energian.

Yhtyeet viettävät myös paljon aikaa tien päällä, mutta niitä ei tunneta ruokaintoilijoina.No, DJ:nä meillä on yhtyeisiin verrattuna yksi tärkeä etu: meitä on vain yksi, joten lennot ovat halvempia (nauraa). Saamme siksi paremmat lennot ja hotellit sekä takahuoneiden perusruokaa paremmat tarjoilut. Jossain vaiheessa DJ:t – erityisesti meidän skenessämme – päättivät yhtäkkiä, että he halusivat syödä hyvissä ravintoloissa.

Miten sinä sitten innostuit ruoasta?  
Olen Itä-Saksasta ja kasvoin Itä-Berliinissä, jossa ruoka oli sivutuotteen roolissa. Sen tarkoitus oli vain täyttää vatsa. Kun on nuori eikä välitä kauheasti, tärkeintä on se, että vatsa tulee täyteen. Elin tällaista poikamieselämää vuosikausia. Mutta sitten tapasin vaimoni. Hän on ranskalainen...

...ja loppu on historiaa.
(nauraa) Ruoka on valtavan tärkeää Ranskassa, ja jokainen ranskalainen tuntuu olevan kävelevä viiniopas: jokainen tietää, mikä viini sopii minkä ruoan kanssa. Toki nautin siitä, mutta en sen enempää – tai niin kuvittelin. Sitten yhtäkkiä minua pidettiin viiniharrastajana. Vaimoni imagosta oli tullut osa omaani! Tällä oli se myönteinen sivuvaikutus, että kiinnostuin asiasta ja nyt tiedän jo enemmän kuin vaimoni.

Jos tästä tehtäisiin elokuva, sen nimi olisi Alex – vastentahtoinen ruokaintoilija.
En oikeastaan kutsuisi itseäni ruokaintoilijaksi, koska syön mielelläni kotona – vaimoni on erinomainen kokki. Nautin ruokakulttuurissa eniten sosiaalisesta puolesta, ihmisten kohtaamisesta. Pikku hiljaa asiasta oppii yhä enemmän.

Eli syöminen muiden kanssa ja ruoasta keskusteleminen on vähän niin kuin levyjen selaamista ja musiikista puhumista levykaupassa.
Ehdottomasti. Levyt voi toki tilata verkosta, se on helppoa ja nopeaa. Sitten istuu kotona tuhannen upean levyn kanssa, mutta kenen kanssa niistä voi puhua, kenelle niitä voi soittaa? Suhtaudun samoin ruokaan. Ehkä ruoka on itsessään todella hyvää, mutta jossain vaiheessa sitä alkaa ajatella, että haluaisi mieluummin lähteä ulos ja syödä yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on mukavaa, joka arvostaa ruokaa ja jolla on ehkä mielenkiintoisia ajatuksia siitä.

Tapaat varmaan usein tällaisia ihmisiä kiertueella?
Aina löytyy joku, joka sanoo: ”Jos olet Espanjassa, sinun pitää maistaa tätä ja tätä viiniä”. Ja kun olet Italiassa, sinulle suositellaan toista. Joka kylässä on paras viini tai paras oliiviöljy. Joten kuuntelen ehdotuksia ja kokeilen, koska työskentelen mielelläni tuttujen kanssa. Olen pyörittänyt levyjä käytännössä saman porukan kanssa viimeiset 20 vuotta. Se on vähän niin kuin Japanissa: on tehtävä yhteistyötä promoottorin kanssa ja autettava häntä, koska kyseessä on molemminpuolinen suhde.

Taidat pitää Japanista paljon. Ehdotithan myös tätä japanilaista ravintolaa.
Japanissa missä tahansa ravintolassa, oli se sitten jonkinasteinen loukko tai trendipaikka, taustalla soi mahtava jazz-kappale, jonka toivoisi itse säveltäneensä. Ja japanilaiset ovat yhtä omistautuneita ruoalle kuin musiikillekin. He myös kunnioittavat yhä vanhoja perinteitä: sitä istuu tämän kiehtovan kulttuurin ympäröimänä, rinnakkaistodellisuudessa, ja joku tarjoilee hapatettuja nattō-papuja aamiaiseksi. Mielessään ajattelee, ettei söisi niitä edes illalliseksi! Silloin tuntee olevansa elossa!

Täytyykö sinun joskus olla erityisen varovainen eri maissa ja eri tapojen kanssa? 
Kaikkialla maailmassa peruskohteliaisuus ja kunnioitus riittävät yleensä pitkälle. DJ:nä elää myös yleensä eräänlaisessa kuplassa toisten samanhenkisten kanssa. Täytyy nähdä hiukan vaivaa, ettei juutu levysoittimen taakse. Siten löytää yllättäen mielenkiintoisia asioita ja oppii, miten asiat toimivat tässä oudossa maailmassa.

Mistä maista suosikkiruokasi tulevat?
Pidän paljon Indonesiasta ja erityisesti kiinalaisesta ruoasta, jota tarjotaan kaikkialla maassa. Asuin vuoden verran Réunionin saarella Intian valtamerellä: paikallinen ruoka oli hyvin erikoista, mutta erittäin maukasta. Se on yhdistelmä erilaisia vaikutteita Ranskasta, Intiasta, Kiinasta, Afrikasta, kreoliperinteistä ja saaren alkuperäisasukkaiden ruokakulttuurista. On uskomatonta, miten hyvin kaikki yhdistyy pannulla ja maistuu erinomaiselta. 

Mitä tuo on?
Rougail saucisse: savustettua makkaraa erityisen mausteseoksen kanssa. Se sulaa suussa! Vaimoni opetteli laittamaan sitä, kun asuimme Réunionissa. Illallisvieraamme pyytävät tätä ruokalajia. Kyseessä ei tietenkään ole hienostunut ruokalaji, se on ennemminkin esimerkki ruoasta, joka on katoamassa. Se on ymmärrettävää, koska ihmiset tekevät vähemmän raskasta ruumiillista työtä nykyisin ja haluavat siksi syödä kevyemmin. 

Ajat muuttuvat – oletko sinä yhä yhtä paljon tien päällä kuin aikaisemmin?
Jazzanova sai paljon suosiota 1990-luvun puolivälissä, joten se oli luonnollisesti hullua aikaa. Mutta olen yhä keikoilla joka viikonloppu. Se on hienoa, koska haluan pyörittää levyjä, olla klubeilla ja kommunikoida ihmisten kanssa musiikin kautta. Mutta on pakko myöntää, että alan olla iässä, jossa matkustamisesta on tullut hankalampaa. Esimerkiksi huomenna minun täytyy nousta kuudelta aamulla, jotta ehdin lennolle Sloveniaan, soittaa keikka siellä ja sitten matkustaa suoraan Kroatiaan ilman taukoa, jotta voin heittää keikan festivaalilla iltapäivällä. Viimeisen 20 vuoden aikana minulle on kerääntynyt valtava määrä univelkaa: jos pääsisin hetkeksi rauhalliseen paikkaan, nukahtaisin saman tien. Valitettavasti paraskaan ruoka ei auta siihen.

Toimittaja: Nico Cramer
Kuvat: © PR, © Holger Talinski