Kana parhaimmillaan

Kana parhaimmillaan Wolfgang Kowall

Kana parhaimmillaan

Kana parhaimmillaan

Keitot kuuluvat maailman vanhimpiin keitettyihin ruokiin. Joka mantereelta löytyy niin yksinkertaisia kuin hyvin monimutkaisia kanakeittoreseptejä, joita kehitetään jatkuvasti.

Kanakeitto on ollut hyväksi todettu lääke vilustumiseen jo vuosisatojen ajan. Juutalainen oppinut Maimonides totesi 1100-luvulla sen parantavan huonon tuulenkin. Todiste ruokalajin maailmanlaajuisesta suosiosta on sen monimuotoisuus. Yksinkertainen keitto valmistetaan näin: Laita (luomu)kana suureen kattilaan, täytä kattila kylmällä vedellä ja anna hautua keskilämmöllä neljästä viiteen tuntia. Nauti kulhollinen kanakeittoa.

Espanjalaisen olla podrida -keiton resepti on mutkikkaampi. Sitä varten pitää keittää yli viittätoista eri vihannesta, maustetta ja makkaraa yhdessä naudanlihan, kanan, pekonin ja kikherneiden kanssa kahdessa eri pannussa.

Kanakeittoa valmistetaan ympäri maailmaa. Perusaineksia lukuun ottamatta eri resepteillä on harvoin mitään tekemistä keskenään. Vuonna 1640 pariisilaisravintola La Varennessa valmistettiin kanakeitto, johon kuului paistettuja herneitä ja höyrytettyjä lehtisalaatin ytimiä. Thaimaassa on tärkeää, että keittoon lisätään makeuttamatonta kookosmaitoa, ja jopa englantilainen kilpikonnakeitto valmistetaan oikeasti kanasta. Kreikassa keittoon lisätään sitruunamehun kanssa vispattu kananmuna. Kolumbialainen versio, nimeltä Ajiaco de Bogotá, sisältää kolmea erityyppistä perunaa, pieniä maissintähkiä, guasca- eli urhea soturi -nimistä yrttiä, kaprista ja kermaa.