Sokeriruoko

Valmistusaineet teen00000 - stock.adobe.com

Sokeriruoko

Sokeriruo’on makea mehu on ilahduttanut ihmiskuntaa jo 2 500 vuoden ajan.

Sokeriruoko levisi ensin Itä-Aasiasta Lähi-itään ja sieltä edelleen Eurooppaan ja Amerikkaan. Kaikkialla sokeriruo’osta puristetaan ensin mehu, joka sitten kiteytetään raa’aksi sokeriksi (josta suurin osa on sakkaroosia) monivaiheisen keittoprosessin kautta. Raa’alla sokerilla on tietty ruskea väri ja hieman maltainen maku. Tätä seuraavan puhdistusprosessin aikana maltaisuus katoaa mausta ja väri vaalenee.

Tuorepuristettu ja viileä sokeriruokomehu on erittäin suosittu virvoitusjuoma sen tuotantomaissa Kuubassa ja Latinalaisessa Amerikassa (guarapo), Brasiliassa (caldo de cana tai garapa), Egyptissä ja Levantin alueella (qasab). Brasiliassa mehusta valmistetaan myös tislattua alkoholijuomaa (cachaça), joka on caipirinha-drinkin tärkein ainesosa. Kolumbiassa sokeriruokomehuun sekoitetaan anista ja seos tislataan aguardiente-juomaksi. Paraguayssa käyneestä sokeriruokomehusta ja sokerisiirapista valmistetaan käymismenetelmällä caña-juomaa.

Myös rommi valmistetaan sokeriruo’osta. Tästä rommista käytetään nimitystä rhum agricole, ja se valmistetaan yleensä mehun sijaan melassista, joka on sokerintuotannon sivutuotteena syntyvää paksua, tummanruskeaa siirappia. Melassin, sokeriruokomehun ja veden sekoituksen annetaan käydä, minkä tuloksena saadaan sokeriviiniä, jonka alkoholipitoisuus on 4–5 prosenttia. Tislausprosessin tulos on kristallinkirkas rommi, joka saa tumman värin ja makean vivahteen, kun sitä ikäännytetään tynnyreissä, joita on aikaisemmin käytetty esimerkiksi viskin säilytykseen. Jotta rommi näyttäisi ikääntyneen todellista kauemmin, siihen lisätään joskus sokerikulööriä tai sokerisiirappia, jotta juomasta tulisi luonnollista ruskeampaa.

Teksti: Rainer Meier