Maailmankuulu taiteilija Azuma Makoto työstää herkkää ainetta, luontoa. Elämän ja mädäntymisen vuorovaikutus kiehtoo häntä. Ja hänen kukka-asetelmansa ja -installaationsa kohottavat hänet aivan omaan luokkaansa. Makoto teki Mielelle sarjan jääveistoksia, jotka antavat katselijan kokea meditatiivisen tilan, joihin kukkia asettelemalla pääsee.

Apuna luomistyössä

Parannetut ominaisuudet

Uuni

Edistyksellinen ruoanvalmistus

Dialog-uuni

Älykäs ruoanvalmistus

Induktiokeittotaso

“Minulla on syvä yhteys kukkiin. Pidän niitä aina lähelläni, olinpa sitten studiossani Tokiossa tai matkoilla.”

Makoto Azuma, maailmankuulu taiteilija

Kansainvälinen taiteilija

Vaikka Makoton Tokiossa sijaitseva loistelias kukkakauppa on hänen luovan kokeilunsa keskus, hän myös matkustelee ympäri maailmaa pitämässä näyttelyjä, esiintymässä ja löytämässä uudentyyppisiä kukkia ja kasveja. Hän jatkaa rajojen etsimistä vain voidakseen ylittää ne, toivoen luovansa jotain, joka todella koskettaa ihmisiä.

Makoton taide juontaa juurensa Ikebanasta, joka on perinteistä japanilaista kukkienasettelutaidetta. Kukkien asettelu täsmälleen oikeaan asentoon ja niiden kanssa kommunikointi prosessin aikana saa Makoton meditatiiviseen tilaan. Noina hetkinä hän on täysin sopusoinnussa maailman kanssa ja hänen luovuutensa virtaa vapaasti. Hänen Mielelle luomansa jääveistokset vangitsivat tuon hetken katselijoille.

 

     

Kokin poika

Makoto on itsekin kokin poika ja hänellä oli usein tapana katsella isänsä työskentelyä, mikä sai hänet kunnioittamaan kunnioittaa kokin ammattia suuresti ja innostumaan siitä. “Ruoanvalmistus on suurta taidetta, joka on samantapaista kuin kukkataiteen luominen. Molemmissa valitaan, järjestellään ja hallitaan luonnon materiaaleja ja samalla mietitään, miten ne voisivat innostaa muita.” Niin taiteilijat kuin kokitkin tietävät, että aidosti erinomaisten tulosten saavuttamiseen tarvitaan parhaat työkalut.

“Katselin kokkeja työssään ja heidän upeat kädentaitonsa tekivät minuun vaikutuksen. Miten he pystyivät luomaan niin monta ilmettä yhteen ainoaan ruoka-annokseen?”

 

Luotettavat työkalut

Kun kysyt Makotolta hänen taiteellisista menetelmistään, hän alkaa vääjäämättä puhua saksistaan. Hän uskoo, että jos haluat saavuttaa jotain suurta, tarvitset työkaluja, joihin voit luottaa, jotka ovat sinun jatkeesi ja antavat sinun hallita jokaista yksityiskohtaa. Yksi hänen taiteen luomisen salaisuuksistaan onkin pystyä leikkaamaan kukkia tarkasti.

 

   

 

Neljä kukka-asetelmaa

Makoto loi Mielelle neljä erilaista kukka-asetelmaa, joihin hän sai inspiraation laitteiden uraauurtavasta teknologiasta, ja hyödynsi luonnonmaisemia niiden vertauskuvina. Jäätikkö kertoo Dialog-uunin, erämaat uunin, järvi keittotason ja sademetsä yhdistelmähöyryuunin tarinan. Makoton luomuksissa värit ja tekstuurit yhdistyvät maailmoiksi, joita on mahdoton käsittää näkemättä ja kokematta. Niistä jokainen kutsuu kokemaan kädentaitojen, designin ja suorituskyvyn uusia ulottuvuuksia.

“On tärkeää luoda mukavuutta, mutta myös rikastuttaa ihmisten mieliä.”

 

Sinun vuorosi?

Paikoillenne, valmiit, kokatkaa!

Lue lisää tarinoita

Helena Rizzo

Tämä uskomattoman lahjakas ja kekseliäs brasilialainen kokki näkee tarinoita kohtaamissaan raaka-aineissa.

Kyle Connaughton

Kolmen Michelin-tähden kokki ja kalifornialaisen SingleThread Farm ravintolan ja majatalon omistaja omistautuu raaka-aineiden hoivaamiseen pellolta pöytään.

Dalad Kambhu

Dalad Kambhu on Michelin-tähdellä palkittu kokki, jonka kulinaariset ansiot ovat yhtä ainutlaatuisia kuin hänen tarinansa.

Tutustu uuteen ruoanvalmistuslaitteiden maailmaan, sen Generation 7000 ‑uuneihin, induktiokeittotasoihin, kahvikeskuksiin ja muihin laitteisiin.

Miele. Laatua, aikaansa edellä

Lue lisää