Viikunat

Viikunat Fotolia

Viikunat

Viikunat ovat makeita ja enemmän tai vähemmän mehukkaita, joten ne sopivat täydellisesti jälkiruokiin. Niistä saa myös erinomaisen alkupalan ilmakuivatun kinkun kanssa.

Kuivatut, sinipunaiset viikunat olivat entisaikaan pyhiinvaeltajien ja sotilaiden energianlähde eri puolilla Välimerta. Eikä ihme, sillä niissä on runsaasti hiilihydraatteja (kaloreita!), hivenaineita ja vitamiineja. Mulperin sukulaislajikkeen Ficus carican epähedelmiä tuotetaan nykyään lähinnä Turkissa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Lähi-idässä, Kaliforniassa ja Etelä-Afrikassa.

Kaikki viikunat eivät ole samanlaisia, ja niiden erilaiset maut voi usein tunnistaa niiden väristä.
Vihreissä viikunoissa on paksu, vaaleanvihreä kuori. Ne ovat pehmeitä, eikä niissä ole voimakasta makua.
Sinipunaisten viikunoiden kuori on paksu ja pehmeä ja hedelmät ovat pieniä, päärynänmuotoisia ja hyvin mehukkaita.
Keltaisten viikunoiden (mukaan lukien Marseillaise) kuori on ohut ja vaalea. Ne ovat hyvin makeita ja suussasulavia.
Sinivioletit viikunat (mukaan lukien Noire de Caromb) ovat muodoltaan pidempiä ja niissä on hyvin ohut, sinertävän violetti kuori ja vaaleanpunainen hedelmäliha. Ne ovat viikunoista makeimpia, mehukkaimpia ja aromaattisimpia.
Viikunat, joiden väri vaihtelee sinipunaisista sinimustiin (mukaan lukien Violette de Solliès A.O.C., Black Ischia, Barnisotte Noire) ovat suuria ja litteäpohjaisia, ja niiden hedelmäliha on vadelman värinen. Ne eivät ole erityisen mehukkaita, mutta erittäin aromaattisia.

Ohutkuoriset hedelmät voi syödä kuorineen, mutta paksukuoriset hedelmät on kuorittava, tai ne halkaistaan ja hedelmäliha kaavitaan lusikalla.

Hedelmiä ei kannata puristaa, koska kypsän hedelmän kuori voi repeytyä helposti. Kun ostat viikunoita, varmista, että ne eivät ole liian pehmeitä ja että niiden kannat ovat kiinteät. Paksukuoriset sinipunaiset viikunat ovat suosittu lisuke jäniksen ja helmikanan sekä ankan ja sianlihan kanssa. Ne paistetaan uunissa, minkä jälkeen niitä keitetään liha- tai kasvisliemessä muutaman minuutin ajan.

Teksti: Rainer Meier