Mielen uutiset ja lehdistötiedotteet

Mielen Joulutervehdys 2016

12.12.2016

Hyvän Mielen ja Antamisen Ilon Joulua!

Mielen jokapäiväisen toiminnan filosofia on kiteytynyt jo yhtiön perustamisesta lähtien sloganiin Immer Besser, yhä paremmin. Lapsista huolehtiminen on panostamista parempaan tulevaisuuteen, ja siksi Miele Oy on jo usean vuoden ajan perinteisten joulutervehdysten sijaan tukenut lasten hyvinvointiin keskittyvien yhdistysten toimintaa. Tänä vuonna hyväntekeväisyystyön keskiössä ovat olleet Lastenklinikoiden sairaalat ympäri Suomea.

Vuonna 2016  Miele Oy on mukana luomassa hyvää joulumieltä ja tukee konelahjoituksin Lastenklinikoiden Kummit Ry:n toimintaa. Nämä lahjoitukset viiteen lastenklinikan sairaalaan helpottavat vanhempien arkea pitkienkin sairaalajaksojen aikana tuomalla käytännön apua sairaaloihin, esimerkiksi ruoan lämmittämisessä. Miele Suomen toimitusjohtaja Esa Silver luovutti Kummeille joululahjamikron "Kummit kokkaa"-illassa. Kummeilta lahjaa vastaanottamssa oli Projektipäällikkö Susanna Laurila ja Teemu-nalle

 

Mielen keittiössä lapsetkin kokkaavat parhaiten

Mielen ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyön tavoitteena on myös tuoda iloa ja hyötyä lasten arkeen. Marraskuussa Miele Oy isännöi "Kummit kokkaa"-iltaa Miele Experience Centerissä Vantaalla. Innostuneiden lasten ja Teemu-nallen kanssa mukana olivat kokkaamassa kokit Hans Välimäki ja Jaakko Latvala, sekä pitkän linjan kummi, tapakouluttaja Kaarina Suonperä. Illan aikana lapset saivat kokea hauskoja hetkiä yhdessä ammattikokkien kanssa ruokaa ja herkkuja valmistaen Mielen aktiivikeittiössä, sekä saivat oppia ruoan kattamisesta ja pöytätavoista.

Olemme tukemassa Lastenklinikoiden kummien toimintaa. Olethan sinäkin? Osallistu Kummien toimintaan ja tee lahjoitus www.kummit.fi/lahjoita.

 

 Rauhaisaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2017 kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Oma yhteyshenkilösi

Kari Hämäläinen
asiakaspalvelu@miele.fi