Tietoa meistä
Olemme matkamme alusta alkaen vaalineet innovatiivista kulttuuria, joka saa innostuksensa halusta kehittää ratkaisuja, joilla on merkitystä asiakkaillemme. Tämä perusta on auttanut meitä kehittymään luotettavaksi liikekumppaniksi toimialoillamme, ja sitä täydentää vielä maineemme laadun toimittajana. Ammattikäyttöön tarkoitetut ratkaisumme tukevat useita eri aloja. Hoivakodeista leirintäalueisiin, sairaaloista päiväkoteihin, laboratorioista itsepalvelupesuloihin ja kaikkeen siltä väliltä. Tarjoamme yrityksellesi pitkälle kehitettyjä ratkaisuja.
Historia
Tarinamme alkoi vuonna 1899 Herzebrockin kaupungissa, Saksassa, kun insinööri Carl Miele ja liikemies Reinhard Zinkann toivat markkinoille ensimmäiset separaattorinsa ja voikirnunsa. Heidän matkansa on siitä lähtien toiminut Mielen perinteen innoittajana. Heidän ohjaava periaatteensa “Immer Besser” eli “Yhä paremmin” on kestänyt aikaa ja kukoistaa edelleen perheyrityksemme ytimessä. Se motivoi meitä päivästä toiseen tekemään parempia, älykkäämpiä ratkaisuja, jotta niitä käyttävät kodit ja yritykset voivat edistää kestävää kehitystä sukupolvesta toiseen.
Ammattikäyttöön tarkoitetut ratkaisut ovat aina olleet tärkeä osa Mieleä. Professional-tiimimme on vuodesta 1924 tehnyt vuosikymmenten varrella tiivistä yhteistyötä eri alojen yritysten, asiantuntijoiden ja kumppaneiden kanssa, jotta voimme tukea asiakkaitamme heidän ainutlaatuisissa haasteissaan ja toiveissaan. 360PRO-ratkaisumme on rakennettu kestävä kehitys mielessä ja menneisyyden syvään juurtuneiden arvojemme pohjalta, mutta samalla ne huokuvat ajattelua paremmasta tulevaisuudesta kaikille asiakkaillemme.
Odotamme innolla, että pääsemme kirjottamaan tarinamme seuraavan luvun. Ainahan voi tehdä vielä paremmin.
Juhli kanssamme ja hyödy
Lupaus joka pitää: 125 vuotta laatua.
Perinteet kohtaavat innovaation: Miele on jo 125 vuoden ajan edustanut ensiluokkaista laatua, johon voi luottaa. Juhlista tätä juhlavuotta kanssamme ja hyödynnä valikoitujen mallien kampanjaedut.
Laatua, johon voit luottaa
Ei ole sattumaa, että meidät tunnetaan maailmalla luotettavuudestamme. Luotettavuuden takaamiseksi kaikille ratkaisuillemme tehdään perusteellinen laatutestaus ja äärimmäisen tiukka lopputarkastus. Siinä missä muut tyytyvät muutamaan testauskertaan, me menemme pitemmälle varmistaaksemme, että yritysasiakkaamme saavat varmasti koneita, jotka kestävät aikaa.
Esimerkiksi pyykinpesukoneemme testataan 30 000 tunnin käyttöä varten, puhdasvesijärjestelmäiset MasterLine-astianpesukoneemme 28 000 pesukertaa varten ja laboratorioastianpesukoneemme 15 000 käyttötuntia varten. Testaamme perusteellisesti myös esimerkiksi koneiden virtakytkimiä ja täyttöluukkuja.
Eikä tässä vielä kaikki. Meille saksalainen insinööritaito tarkoittaa äärimmäistä tarkkuutta, ja lisäksi teemme kaikkemme ihan pienimpienkin parannusten eteen. Materiaalit, kuten ruostumaton teräs, valitaan tarkasti, jotta varmistetaan koneiden pitkäikäisyys, ja olemme kehittäneet ja patentoineet ominaisuuksia, kuten kennorummun, joilla taataan, että asiakkaamme saavuttavat ensiluokkaisia tuloksia joka ikisellä pesukerralla. Tämän lähestymistavan ansioista voimme ylpeinä todeta, että asiakkaamme valitsevat meidät muovaamaan yritystensä tulevaisuuden.
Filosofia
Ratkaisukumppaninasi työskentelemme tiiviisti kanssasi ensi tapaamisestamme alkaen, jotta voimme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi ja tukea sinua, jotta voit tuntea mielenrauhaa siitä, että teit oikean päätöksen, kun valitsit meidät. Olemme jo neljännen polven perheyritys ja edelleen uskollisia periaatteelle, että meillä on vastuu tuotteistamme ja prosesseistamme, työntekijöistämme ja liikekumppaneistamme sekä yhteisten luonnonvarojemme suojelemisesta. Tämä näkyy materiaalivalinnoissamme sekä koneidemme suunnittelussa ja tuotannossa.
Koska lupauksemme on: Immer Besser. Yhä paremmin. Emme siis koskaan pysähdy, emmekä koskaanjää paikoillemme. Olipa kyse sitten asiakas- tai tavarantoimittajasuhteista, yrityskulttuuristamme tai työntekijöidemme tukemisesta, me pyrimme aina tekemään kaiken yhä paremmin. Se toimii motivaationamme! Maailman ja sen tarpeiden jatkuvasti muuttuessa me otamme avosylin vastaan kaikki vastaantulevat haasteet. Siksi arvioimme kaikkea uudelleen tehdäksemme siitä täydellistä ja kyseenalaistamme aina vallitsevan tilanteen, laajennamme mottomme koskemaan myös planeettaamme, ainoaa kotiamme. Valitsemalla meidät, et saa pelkkää tavarantoimittajaa, vaan kumppanin, joka tukee sinua tavoitteissasi, olivatpa ne sitten kuinka pieniä tai suuria tahansa.
Johto
Yhdestä, pienellä saksalaisella paikkakunnalla sijaitsevasta tehtaasta nykypäivän maailmanlaajuiseen liiketoimintaan: yhtiö on vuodesta 1899 asti ollut Mielen ja Zinkannin perheiden omistuksessa. Tämä tarkoittaa, että sidosryhmällämme on kirjaimellisesti Mieleä DNA:ssaan.
Molemmat perheet ovat yhdessä neljän muun hallituksen jäsenen kanssa mukana yhtiön operatiivisessa johdossa aktiivisesti muovaamassa yhtiön tulevaisuutta. Työntekijät, kumppanit ja asiakkaat ovat kaikki tervetulleita osaksi perhettämme.
Professional-liiketoimintayksikköä johtaa Christian Kluge. Hän on se kantava voima, joka vie eteenpäin päämäärämme olla innostavin ratkaisukumppani asiakkaillemme.
Liiketoiminnan kehitys
Liiketoiminnan tavoitteemme on olla asiakkaidemme innostavien ratkaisujen kumppani, joka auttaa edistämään parempaa tulevaisuutta. Kestävästä kehityksestä ja tehokkuudesta aina asiantuntemuksemme käyttöön tukemiemme alojen auttamisessa – liiketoimintamme tavoite ei ole pelkkää kunnianhimoa, se on vastuumme!
“Immer Besser” -mottomme mukaisesti olemme viime vuosina ottaneet suuria askeleita tätä kohti, kuten tuoneet markkinoille uusia tuotteita, joiden uusi tekniikka suorastaan huokuu Miele-laatua, ja palkanneet uusia talentteja auttamaan meitä toteuttamaan tavoitteitamme. Teemme jatkuvasti myös kaikkemme täyttääksemme kestävän kehityksen lupauksemme. Tämä näkyy myös talousluvuissamme.
Tilivuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 5,43 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa 591 miljoonan euron, eli 12,2 %:n kasvua. Saksassa liikevaihto oli 1,47 miljardia. 31.12.2022 Miele Groupilla oli maailmanlaajuisesti noin 23 300 työntekijää, joista 11 900 Saksassa.