Hoiva-alan ammateissa työskentelevät: Kroonisesti sairaat potilaat kärsivät uupumuksesta
Vanhusten auttaminen, tukeminen ja seurana oleminen on tärkeä tehtävä. Työ, joka antaa elämälle tarkoitusta. Ja merkitystä. Toisaalta: Sairaanhoito ja hoivaaminen ovat kovaa työtä. Mutta se on korvaamatonta, erityisesti terveydenhuollon sektorilla. Kaikista meistä tulee joskus vanhoja. Siksi hoiva-alan ammatit ovat takuuvarmoja. Ja monille ne ovat edelleen kutsumusammatti. Luvut kuitenkin puhuvat omaa kieltään, eivätkä kerro korkeasta työtyytyväisyydestä. Yhä harvempi haluaa tehdä näitä töitä, ja hekin ovat useimmiten naisia. Maailmassa 90 % kaikista hoiva-alan työntekijöistä on naisia, jotka useimmiten työskentelevät kokoaikaisesti. Mutta vain harva pysyy ammatissa pitkään. Vaikka motivaatio olisi hyväkin: Monet hoiva-alalla, kuten sairaaloissa, hoivakodeissa tai kotihoidossa työskentelevät heittävät pyyhkeen kehään, koska eivät enää pysty – joko henkisesti tai fyysisesti – jatkamaan työskentelyä nykyoloissa.
Jotta saatte käsityksen ongelman laajuudesta: Saksan kaltaisessa teollisuusvaltiossa työantajat etsivät uutta työntekijää vielä keskimäärin 183 päivän kuluttua aiemman työntekijän irtisanoutumisesta. Tämä kertoo selvin sanoin pätevän työvoiman puutteesta. Hoiva-alan työntekijöiden keski-ikä Saksassa on 50, ja tilanne on samankaltainen muissa länsimaissa, kuten Ruotsissa ja Kanadassa. Hoitoalan ammattikuva on Ruotsissa parempi kuin Saksassa, koska siellä lähes kaikilla hoitajilla on yliopistokoulutus. Sekään ei ole kuitenkaan poistanut ongelmaa saada uusia työntekijöitä ja houkutella nuoria talentteja.
Maailman terveysjärjestö WHO varoitti tästä äskettäin. Vuonna 2020 julkaisemassaan raportissa se väitti, että hoiva-alan työntekijäpula on maailmanlaajuisesti jo 5,9 miljoonaa. Jo nyt alalla työskentelee miljoonia sen ulkopuolelta tulevia. Hoiva-alan kriisin välttääkseen jokaisen maan tulisi lisätä alalle kouluttautuvien määrää siten, että valmistuvia on joka vuosi aina 8 % edellistä enemmän. Mutta kuinka siihen päästään?
Lisää aikaa ja laatua hoivaan
Kansainvälisen sairaanhoitajaliiton (ICN) mukaan hoiva-alan ongelmat ovat samoja kaikkialla maailmassa: Ensinnäkin hoitajille kuuluu liikaa tehtäviä, joilla ei ole juuri mitään tekemistä varsinaisen hoidon kanssa, mutta jotka on silti tehtävä. Toiseksi, hoitajien valtavaa potentiaalia aliarvioidaan, ja kolmanneksi, alan palkat ovat pienempiä kuin muissa vastaavissa ammateissa. Kortit on siis lyöty pöytään. Jo kauan sitten.
Kun kysytään liikkuvien hoitopalveluiden työntekijöiltä heidän arjen ongelmistaan ja haasteistaan, niin asia tulee selväksi: Aikaa ei ole riittävästi ja liika byrokratia rasittaa. Insuliiniruiskujen täytöstä aterioiden tarjoiluun, kaikki on tehtävä kiireessä. Sosiaaliset suhteet ja asukkaiden kanssa vietettävä laatuaika kärsivät. Tämän seurauksena vanhusten terveyden ylläpitämiseen tai jopa parantamiseen tähtääville toimille ei jää aikaa. Eikä pidä unohtaa, että vanhustenhoidon koulutuksessa keskiössä on kokonaisvaltainen hoito, yksilön tarpeista huolehtiminen. Mutta juuri se jää arjessa usein vähemmälle. Siksi tarvitaan ratkaisuja, jotka vapauttavat hoitajien aikaa olennaiseen ja parantavat heidän motivaatiotaan: hoidon dokumentoinnin digitalisoinnista uusiin, entistä joustavampiin työaikamalleihin ja kohdennettuun vapaaehtoistyöntekijöiden käyttöön. Kaikki, mikä vapauttaa aikaa olennaiseen, auttaa parantamaan työtyytyväisyyttä ja työntekijöiden sitoutumista yritykseen.
Hoitotyön parempi arvostus
Entä sitten hoiva-alan työntekijöiden potentiaali? On maita, joissa henkilökunnan jäsenillä on enemmän vastuuta. Saksassa lääkärit delegoivat tehtäviä hoitajille, kun monissa maissa, kuten Sveitsissä, Alankomaissa ja Ruotsissa noudatetaan yksilön vastuun periaatetta. Hoitajilla on enemmän toiminnanvapauksia päätöksenteossa, joten he voivat itse ratkaista, miten parhaiten hoitaa hoitoonsa uskottuja ihmisiä. Tämä parantaa työtyytyväisyyttä ja lisää arvostusta. Ja avaa mahdollisuuden oman työn organisointiin. Se taas vuorostaan lisää työn merkitystä ja tekee siitä houkuttelevampaa. Ammattialan akateemistaminen saattaa myös auttaa, ja takaa samalla paremman pätevyyden. Tämä yhdessä reilun palkkauksen kanssa luo kunnioitusta. Mikä vie meidät takaisin alussa todettuun: Hoiva-alan työn on oltava mielekästä. Olisi kaikkien edun mukaista aloittaa huomisen hoiva-alan maailman muuttaminen nyt. Kukaan meistähän ei tästä enää nuorene. Vuonna 2020 syntyneiden keskimääräinen elinajanodote on 81 vuotta. Ja kukapa ei haluaisi saada hyvää hoitoa elämänsä ehtoopuolella? Ja pysyä hyväkuntoisena ja terveenä mahdollisimman pitkään?
Artikkeli on osa “PROconcept”-lehteämme. Lataa digitaalinen lehti.
