Kestävyys on DNA:ssamme

Kestävyys on aina ollut Miele-tuotteiden keskiössä: tutustu matkaan, jolla me olemme olleet toimintamme alusta alkaen.

Vanha valokuva naisesta talopesulassa

Miele perustettiin vuonna 1899 separaattoreita valmistavaksi tehtaaksi. Jo 1900-luvun alussa valmistimme ensimmäisen pyykinpesukoneemme, jossa rummun olakkeet eli sekoitin oli sijoitettu kanteen, mikä teki käytöstä huomattavasti helpompaa. Ensimmäinen sähkömoottorilla varustettu pyykinpesukone näki päivänvalon vuonna 1910 – perintö, johon Mielen toiminta vielä tänäkin päivänä perustuu. Moni asia on noista ajoista muuttunut, kuten tekniikan kehitys, yrityksemme kasvu ja planeettamme tila. Yksi asia on pysynyt samana: ohjaava periaatteemme, Immer Besser, joka edelleen kuvaa yritystämme. Perheyrityksenä meille on aina ollut tärkeintä kehittää tuotteita, jotka kestävät aikaa ja auttavat siten rakentamaan kestävää tulevaisuutta kaikille: myös hyvä hallintotapamme tukee tulevaisuuden kestävää monimuotoisuutta.

Laadukkaiden pesukoneiden valmistus oli käynnistynyt jo vuoteen 1916 mennessä. Uskoimme niin vahvasti tuotteidemme laatuun ja kestävyyteen, että aloimme myöntää niille 10 vuoden takuun. Vuonna 1925 olimme jo kehittäneet ammattikäyttöön suuren pesukoneen hotellien, ravintoloiden ja sairaaloiden omia pesuloita varten. Tästä konemallista vuosien varrella kehittyi suosittu Pikkujättiläiset -pesulakonesarja, joista ensimmäinen versio näki päivänvalon vuonna 1977.

 

Saari ylhäältäpäin katsottuna, vettä, rantoja ja puita.

Matkamme innovaatioiden ja yhä parempien ratkaisujen kehittämisen tiellä jatkui koko vuosisadan, jona aikana todistimme tuotteidemme pitkäikäisyyden ja otimme paikkamme luotettavana ammattikäyttöön tarkoitettujen koneiden brändinä, jolla ympäristö on toiminnan keskiössä. Muotoilimme ensimmäiset ympäristötavoitteemme vuonna 1990, mikä johti säännölliseen ympäristöraportointiin ja joka toinen vuosi julkaistaviin raportteihin.

Ilmastonmuutoksen noustessa maailmanlaajuisesti etusijalle vuosituhannen vaihteessa, perustettiin YK:n Global Compact Network, maailman suurin yritysten kestävyysverkosto, johon mekin liityimme vuonna 2004. Tämä antoi vielä lisävauhtia kestävyysohjelmallemme.

Se, että olemme asettaneet kestävän tulevaisuuden ja “Immer Besser” ‑ajattelun toiminnassamme etusijalle, on tuonut meille useita kestävyyspalkintoja, jotka osoittavat, että yrityksemme panostus tuotteidemme pitkään käyttöikään näkyy Professional-tuotteissamme, ja että yritys on toiminut johdonmukaisesti toimintansa alusta alkaen. Olemme aina sitkeästi testanneet tuotteitamme varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden ja ennen kaikkea sen, että ne kestävät aikaa. Esimerkiksi puhdasvesijärjestelmäiset astianpesukoneemme testataan 28 000 ohjelmakertaa varten. Noudattamalla tätä konseptia toimintamme alusta alkaen olemme kyenneet auttamaan asiakkaitamme saavuttamaan kestävyystavoitteensa ja jopa ylittämään ne.

Nainen seisoo kasvihuoneen edessä tabletti kädessään

Jatkuvan innovoinnin ansiosta tuotteemme ovat osoittautuneet perinteisiä tekniikoita tehokkaammiksi. Esimerkiksi lämpö­pumppu­tekniikkamme on 60 % tehokkaampi kuin perinteiset tekniikat. Muita innovaatioita, kehitystä ja kestäviä ratkaisuja liike-elämän arjen haasteisiin on syntynyt yhteistyön tuloksena, kuten laajassa yhteistyössämme McDonald’s-ravintolaketjun kanssa. Loimme rasvan talteenottoyksikön McDonald’s-ravintoloille – se on tehokas keino ottaa rasva talteen moppien ja puhdistusliinojen pesun jätevedestä. Käyttämällä muunneltuja Miele-pesukoneita, jotka pesevät matalissa lämpötiloissa, rasvasta saadaan talteen entistä suurempi osa. Talteen otettu rasva käsitellään biopolttoaineeksi McDonald’sille, tuloksena kestävä suljettu kierto. Koneet paitsi ratkaisivat ongelman, johon ratkaisua haettiin, myös säästävät entistä enemmän vettä ja saavat paljon pisteitä myös pitkäikäisyydestään.

Entä matkamme tiellä kestävyyteen vuonna 2022 ja siitä eteenpäin? Me olemme sitoutuneet Science Based Targets initiative (SBTi) ‑hankkeeseen tekemällä pysyviä lupauksia planeettamme tulevaisuuden puolesta. Tällä hetkellä kaikki toimipaikkamme ovat hiilineutraaleja, koska olemme vähentäneen suoria ja epäsuoria hiilidioksidipäästöjä*, ja kunnianhimoinen tavoitteemme on saavuttaa tuotteidemme koko elinkaaren aikainen hiilineutraalius. Mutta ei siinä vielä kaikki…

Olemme päättäväisesti jatkamassa taistelua planeettamme tulevaisuuden puolesta. Innovoimalla, tekemällä lupauksia ja suoralla toiminnalla olemme sitoutuneet rakentamaan vahvempaa tulevaisuutta tuleville sukupolville.

Napsauta tästä lukeaksesi lisää Mielen historiasta. Lisätietoja kestävyydestä löydät viimeisimmästä Ympäristöraportistamme.

Tarvitsetko yksilöllisiä neuvoja?

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko lisätietoja tuotteistamme? Ota meihin yhteyttä. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi ja pyyntöihisi.

  1. 1.
    * liittyy Scope 1:een & 2:een