Meillä on aito mahdollisuus

Professori Isfort, mikä on hoiva-alan tilanne Saksassa muuhun maailmaan verrattuna? 

Missään muussa maassa ei ole tapahtunut yhtä paljon hoiva- ja hoitokotien fuusioitumisia kuin Saksassa. Meillä koti- ja laitoshoito ovat sekä ammatillisten että väestön ikääntymisen aiheuttamien haasteiden edessä. Monet sairaanhoitajat ja hoivatyöntekijät ovat ylittäneet 50-vuoden iän. Olemme tulevien 10 vuoden sisällä menettämässä 30 % alan työvoimasta, kotihoidossa jopa 40 %, kun työntekijät eläköityvät. Tämän seurauksena meihin kohdistuvat valtavat paineet ja työvoimapula laajalla rintamalla. Olemme varoittaneet tästä jo vuosia, välillä minusta tuntuu samalta kuin ilmastonmuutoksesta varoittaneista tiedemiehistä viitisentoista vuotta sitten.

Entä mitä sanotte hoitajamääristä sairaaloissa?

Kansainvälisellä mittapuulla mitattuna olemme tässä ammattiluokassa viime vuosina ottaneet vähän kiinni. Kun 31.1.2021 edeltävänä aikana yksi päivävuoron hoitaja hoiti jopa 2,5 tehohoitopotilasta ja yksi yövuoron hoitaja 3,5 tehohoitopotilasta, niin 1.2.2021 jälkeen luvut ovat pudonneet 2:een ja 3:een potilaaseen. Sairaanhoitomme on aina ollut erinomaista, sairaanhoito- ja hoivahenkilöstön määrässä olemme vielä kehittyvä maa kaukana esimerkiksi Australiasta ja USA:sta.

Miten hoito- ja hoiva-alan ammattien houkuttelevuutta voitaisiin lisätä?

Ala ei ole koskaan menettänyt viehätystään. Edes koronapandemian pahimpina päivinä ei koettu mitään sairaanhoitajien joukkopakoa, vaikka media sellaista ennustikin. Ihmiset ovat tyytyväisiä uravalintaansa, mutta vähemmän tyytyväisiä työhönsä. Näin siksi, että he eivät enää tee sitä, mihin he alun perin ryhtyivät. He ovat työpaikoillaan valtavien paineiden alla, siksi moni vaihtaa kokoaikaisesta työsuhteessa osa-aikaiseen. Tämä vaarallinen syöksykierre johtaa työntekijämäärän laskuun ja yksittäisen työntekijän työtaakan kasvuun, minkä seurauksena yhä useampi siirtyy osa-aikaiseksi. Sairaaloissa ja klinikoilla osa-aikaisten osuus on jo 50 %.

Miten asiat voisi tehdä paremmin?

Kiinteä työvuorolista ja ennakkoon tiedossa oleva vapaa-aika – ja kun ihminen on “vapaalla”, hänen tulisi todellakin saada olla “vapaalla” ilman pelkoa siitä, että tulee kutsutuksi töihin. Meidän on vältettävä tarpeettomia hoitoja ja leikkauksia. Euroopan mittakaavassa Saksassa tehdään eniten selkä-, lonkka- ja polvileikkauksia. Ranska tulee kaukana perässä, mutta eivät ihmiset siellä silti ontuile kaduilla. Meillä osa leikkauksista on turhia ja ne voitaisiin välttää perinteisillä kuntoutushoidoilla. Seuraava luku on minusta dramaattinen: Sairaaloissa on nykyään 65 % enemmän lääkäreitä kuin 25 vuotta sitten, mutta hoitajien määrä on samassa ajassa kasvanut vain 3 %. Siinä piilee epäonnistumisen ainekset.

Yksi ongelman syistä on epäilemättä se, että alalle tulee liian vähän nuoria. 

Siinä olemme samassa veneessä monen muun alan kanssa, sama ongelma on monissa käsityöammateissa ja pienyrityksillä. Tällä hetkellä 3–5 % koulunsa päättävistä saadaan houkuteltua hoitoalalle. Tämä on melko kohtuullinen luku. Minusta on epärealistista toivoa sen nousevan vaikka 7 %:iin.

Siinä tapauksessa asioiden pitäisi olla hyvin, mutta näin ei ole!

Yhä useampi koulunsa päättävistä jatkaa lukioon voidakseen mennä yliopistoon. Esimerkiksi Bonnissa tämä luku on 50 %, Münsterissä jopa 55 %. Muissa maissa hoito-alan opinnot on siirretty korkeakouluihin. Meillä Saksassa lukion suorittaneet suuntautuvat mieluummin sosiaalialan opintoihin tai kasvatustieteeseen. Siksi hoitoalan akateemistaminen on keskeisessä osassa, kun halutaan luoda kiinnostavia urapolkuja.

Pakollisen yhdyskuntapalvelun lopettaminen ei sekään helpota asiaa.

Totta. Ja Saksan vapaaehtoinen palvelus ei pysty sitä korvaamaan. Käytännössä kaikki hoitoalalla työskentelevät miehet ovat päätyneet alalle suoritettuaan sillä siviilipalveluksensa armeijaan menon sijaan. Monet heistä löysivät tänä aikana kutsumuksensa. Tiedän sen, koska olen itse yksi heistä. Mutta olen silti sitä mieltä, että pakollisen palveluksen palauttaminen olisi kohtalokasta. Se vain tarkoittaisi, että alalle päätyisi ihmisiä, jotka eivät sinne sovi. Heidän joukossaan myös sellaisia, joilta haluaisin suojella potilaita! Tehtävämme on vakuuttaa nuoret miehet hoiva-alan työtehtävien monipuolisuudesta, sillä ei ole olemassa mitään yhtä hoitotyöntekijän arkkityyppiä. Juuri siksi koulujen työharjoittelut ja Poikien päivät ovat niin arvokkaita. Meidän on opittava taistelemaan lupaavien talenttien puolesta, kuten teollisuudessa on jo tehty.

Joten, tulevaisuuden näkymät ovat melko synkät. Eikö hoitajapulaan ole mitään keskipitkän tai lyhyen aikavälin ratkaisua? 

Meillä on mahdollisuuksia, jos poliitikot ottavat sen asiakseen ja hoiva-alan yritykset eivät rakenna lisää hoivakoteja, joihin ei riitä työntekijöitä. On kehitettävä uusia hoivamalleja. Muissa maissa hoidon tarjoajat ja paikalliset viranomaiset tekevät yhteistyötä, ja kaupungit ja kunnat tukevat uusien tekniikoiden käyttöönotossa tarjoamalla rahoitusta ja henkilöstöä. Ja silti Saksassa sen paremmin poliitikkoja kuin hoiva-alan yrityksiäkään ei kiinnosta.