
Tietoa meistä
Tietoa meistä
Meitä ohjaava periaate on korkein laatu – yhteinen tavoitteemme Immer Besser. Olemme ainoa valmistaja, joka testaa tuotteensa jopa 30 000 käyttötuntiin saakka. Olivatpa kyseessä sitten puhtaat laboratoriolasit tai vasta pesty pyykki vieraita varten: periaatteemme on ohjannut meitä yli 120 vuoden ajan niin, että olemme kehittäneet parhaimmat ratkaisut asiakkaillemme, jotta he voisivat tarjota vain parasta omille asiakkailleen.
Hyviä syitä valita Miele Professional
Miele Professional -laatu
Voit aina luottaa Miele Professional ‑koneiden laatuun, koska ne ovat Mielen suunnittelijoiden kehittämiä, ja huolella valitut komponentit valmistetaan pääasiassa omissa osaamiskeskuksissamme Saksassa ja muualla Euroopassa. Meille saksalainen suunnittelu tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että huolehdimme yksityiskohdista äärimmäisen tarkasti. Lisäksi teemme kaikkemme ihan pienimpienkin parannusten eteen.
Näin voimme taata tuotteillemme mahdollisimman pitkän käyttöiän ja kaikelle tekemällemme sataprosenttisen laadun – tähän ei tällä alalla pysty kukaan muu.
Miele Professional ‑tehokkuus
Miele Professionalin tehokkuusetu kannattaa pitkällä aikavälillä. Jos huomioit tuotteistamme aiheutuvat kulut niiden koko käyttöiän ajalta, huomaat, kuinka taloudellisesti voit koneitamme käyttää. Tästä johtuen saksalainen suunnittelu tarkoittaa myös parasta mahdollista tehokkuutta asiakkaillemme: eli pitkää käyttöikää, alhaista veden- ja sähkönkulutusta, nopeita ja luotettavia työprosesseja sekä kestävää, ongelmatonta tekniikkaa.
Miele Professional -huolto
Olipa koneillemme asetettu mitä tahansa vaatimuksia, lujatekoisten koneidemme erinomainen suorituskyky ja kestävyys tekevät aina vaikutuksen. Kaikille tuotteillemme suoritetaan lopputesti, ja vasta kun ne ovat läpäisseet moitteetta kaikki testit, ne lasketaan päivittäiseen käyttöön. Koneemme käyvät ja kestävät, niin että asiakkaamme voivat keskittyä omiin liiketoimiinsa. Varmoina siitä, että tulokset ovat täydellisiä.
Miele Professional -ergonomia
Miele Professional -koneet tarjoavat lukuisia älykkäitä toimintoja, ja ne voidaan sovittaa vastaamaan kunkin yksilöllisen tilanteen vaatimuksia. Monet prosessit ovat automaattisia, mutta juuri mahdollisuus valita ohjelmaparametrit vapaasti tekee koneidemme käytöstä nopeaa ja intuitiivista. Yksinkertaiset ohjeet selkeillä tekstinäytöillämme vastaavat kaikkiin kysymyksiisi, jotta voit käyttää koneitamme luottavaisesti ja turvallisesti.
Miele Professional -huolto
Palvelumme alkaa jo ennen tuotteen toimittamista. Tämä tarkoittaa huolellista tarveanalyysiä, prosessisuunnittelua ja yksityiskohtaisia tehokkuuslaskelmia. Laadimme yhdessä asiakkaidemme kanssa erityiskonseptit yksilöllisiä tilanteita varten. Näin luomme tarpeisiin perustuvan järjestelmäratkaisun, joka takaa turvalliset prosessit. Huoltohenkilökuntamme on aina virka-aikoina asiakkaidemme käytettävissä. Huoltosopimukset sisältävän, yksilöllisesti räätälöidyn huolto-ohjelmamme avulla voimme tarjota myös ennakoivaa huoltoa. Tarkastukset, huolto ja kunnossapito takaavat turvalliset ja luotettavat työskentelyprosessit ja auttavat ylläpitämään koneen arvon ja näin turvaamaan sijoituksesi. Jos kuitenkin jotain tapahtuu, Miele Professionalin kattava huoltoverkosto pystyy reagoimaan äärimmäisen nopeasti.
Filosofia
Miele Professional keskittyy ammattikäyttöön tarkoitettujen tuotteiden valmistukseen aloille, joilla tarvitaan ammattikäyttöön soveltuvia astianpesukoneita, pesulakoneita tai laboratoriolasien ja instrumenttien, hammashuollon instrumenttien tai lääkinnällisten laitteiden käsittelyyn soveltuvia koneita. Miele Professional haluaa olla ykkösvaihtoehto, kun tarvitaan innovatiivisia huippuluokan tuotteita, joiden puhdistusteho on erinomainen ja jotka vastaavat tiukkoihin hygieniavaatimuksiin.
Historia
Yli 90 vuoden ajan Miele & Cie. KG on tarjonnut myös ammattikäyttöön tarkoitettuja koneita. Alussa tämä tarkoitti suuria pesukoneita, sittemmin myös astianpesukoneita ja 1960-luvulta lähtien myös lääkinnällisiä tuotteita. Vuodesta 2000 alkaen Miele Professional on kehittynyt pelkästä tuotevalmistajasta ammattikäyttöön tarkoitettujen järjestelmien tarjoajaksi.
Johto
Miele Professional Internationalia johtaa Dr Christian Kluge.
Liiketoiminnan kehitys
Tilikaudella 2022 yhtiön liikevaihto oli 5,43 miljardia euroa. Tämä vastaa 12,2 % eli 591,0 miljoonan euron kasvua. Saksassa liikevaihto oli 1,47 miljardia euroa.
Miele-konsernin palveluksessa oli 31.12.2022 maailmanlaajuisesti noin 23 300 henkilöä, joista 11 900 Saksassa.
Kestävä kehitys
Mielelle kestävä kehitys on osa yrityksen arvoja ja perinnettä. Se on myös ratkaisevan tärkeää yrityksen menestymiselle pitkällä aikavälillä. Miele on liittynyt YK:n Global Compact ‑aloitteeseen ja allekirjoittanut “Diversity Charter” ‑monimuotoisuussitoumuksen. Mielen kestävän kehityksen raportti julkaistaan kahden vuoden välein.